maanantai 28. elokuuta 2017

Keväästä kesän kautta syksyyn...

Jopas taas vierähti aikaa edellisestä päivityksestä...

Paljon onkin tapahtunut omassa elämässä sitten toukokuun - ihan kaikkea en ala tässä julkisesti kertomaan (ehkä sitte vähän myöhemmin...), eli jos vaikka näillä koira-asioilla täyttäisi taas yhden päivityksen. :D

TOUKOKUUN LOPPU
Laikalapset (Mansi ja Neponen) lähti kesälomalle maaseudulle.
20.5. käväistiin porukalla Hamina KV:ssa. Sissi PN2 & VET-ROP porokoraspesialisti Marja Talvitien arvostelemana. Tuomarin suusta oli kuulunut "No nyt on upea!", kun kehään astuttiin...
VET ERI1, SA, PN2, VET-ROP

Seuraavana päivänä jatkettiin Helsingissä, Sissille tuloksena VET ERI2, tuomarina Paula Rekiranta.

KESÄKUU
Kesäkuun 1.pvä tuo em. Lady Von Siiseli täytti 11v. Vielä ei ikä hirveästi paina...
Lady Von Siiseli 11v 1.6.2017

Hieman ennen Juhannusta talkoiltiin kaksi päivää kehäsihteereinä Kotka KV:ssa. Ja se ensimmäinen päivä olikin sitte melko mielenkiintoinen... Tuomarina meillä oli irlantilainen Dick McCoy - eli tiedossa siis ensimmäinen kerta kun pitää kirjoittaa arvostelu englannin kielellä. No, sepä ei sitte menny ihan niinku Strömssöössä! Muun muassa Riittävän valkoinen syötti olikin sitte riittävän leveä purenta, ja siinä vaiheessa kun koira liikkuu kuin lohikäärme, on aika pitää pieni tauko... :D Tämän irkkuherran aksentti oli nimittäin aivan kauhea! Herrasmiehenä jaksoi kuitenkin koko aamupäivän toistaa sanomansa, ja kirjoittaa paperille jos ei kolmannellakaan kerralla vielä mennyt perille mitä hän tarkoitti. Vaikkakin loppupäivästä sen aksentin ja (etenkin) vokaalien vääntämisen oli jo oppinut, joten ihan sujuvasti se meni jo viimeiset pari tuntia - paitsi jos tuomari keksi jonkun uuden lauseen. :D
Sunnuntaina saatiinkin sitte olla suomalaisella tuomarilla, joten hieman "helpommalla" päästiin se päivä. Tosin - englanti on kyllä huomattavasti nopeampaa kirjoittaa mitä suomen kieli kaikkine täydennyssanoineen...

Kesäkuussa pyörähdettiin myös yllärivisiitillä Satsan kasvattajan luona Leppävirralla, ja samalla päivitettiin hieman kuvapuolta:
Satsa 5v. 20.6.2017
(C) Leila Pitkänen
Juhannus - sekin taas tuli, oli ja meni. Enpä sitä oikein edes huomannut, kun ei se ennenkään ole mitään suuria toimenpiteitä tai liikehdintää meidän nurkissa aiheuttanut...

HEINÄKUU
Heinäkuu alkoi - kuinkas muutenkaan kuin koiranäyttelyillä. Ja Sissi jälleen kehässä. Myllykoskella oli ryhmänäyttely, jossa ite oli kirjoittavana kehäsihteerinä joten Minna vei SiiSiin kehään. Ja ihan kiitettävän suorituksenhan nuo tekivät: ROP & VET-ROP! Samalta tuomarilta (Hilkka Salohalla) vuotta aiemmin sileä ERI.
Vitosen ryhmässä ei mainittavaa menestystä, mutta BIS-VET kisassa oltiin vielä ihan sielä loppukahinoissa mukana - ihan ei kuitenkaan paukut riittäneet sijoituksille asti.



Seuraavana päivänä kehistelin Riihimäki KV:ssa, mukaan Minna ja Iita. Iita päättik ottaa esiintymiseen hieman vauhtia ja näyttävyyttä; muutaman voltin kautta CACIB & ROP -> näin ollen C.I.E on anomista vaille valmis. Onnea! Mukana oli myös Aksu-ajuri, jolle PU2 ja CACIB.

Viikkoa myöhemmin kehisteltiin Mikkeli KR:ssä, ja siitä pari viikkoa myöhemmin löysin autostani ajokoiran! Ja hetken päästä se oli myös sohvalla... eli Minnan koirista Iita tuli meille hoitoon vähäksi aikaa.
Iita - Karhutarhan Snow White
Siinähän se meni lauman jatkona - ihan niinku olis enemmänkin aikaa täälä joskus viettänyt...

Kuun lopussa oltiin sikamaisissa tunnelmissa:

käytettiin koiria tutustumassa villisikoihin! Pienet pojat (=Veikko ja Muhtu) oli sitä mieltä, että kivoja leikkikavereita ovat nuo. Kun taas seurueen näyttelypuudeli Buga raivosi ötököille niin maan p*rkeleesti. :D

Kyllähän nuo pikkupojatkin niistä possuista innostui ja vähän ääntäkin antoivat, mutta ensikertalaisina ottivat sen enemmänkin leikin kannalta.

Sateiden takia possujen aitaus oli vetinen, upottava ja liukas, joten koirien turvallisuuden takia pysyteltiin liinassa aitaverkon ulkopuolella.

Ehkäpä siis teemme tuonne vielä uuden reissun! Ja kunhan maasto nyt edes hiukan kuivaisi, niin voisi jopa ajatella tyrkkäävänsä koirat jossain vaiheessa aitauksen sisäpuolelle possujen sekaan.


ELOKUU
Lady Von Siiseli jatkoi misseilyjään, eli hömpöttelyä +10v veteraanina.
Kiitos Ylämaa!!
Ensimmäinen näyttely Ylämaalla. Ite olin toisessa kehässä töissä, joten Henna meni Sissin kans kehään Riitta Niemelän arvosteltavaksi. Tuloksena VET ERI1 & VET-ROP, mutta varsinainen yllätys olikin päivän päätös: BIS4 VET Reino Korpelan valitsemana! Henna liukasteli ja pyllähteli pariin otteeseen, mutta eipä se menoa haitannut. :D

Ja oli muuten vasta toinen kerta, kun Sissi sijoittuu isoissa kehissä täälä kotimaan kamaralla. Ei se kyllä ulkomaillakaan ole sijoittunut kuin kahdesti; kerran ollut BIS3 VET ja kerran RYP-5... eli harvinaista herkkua, joten suurta juhlaa ollut jokainen sijoittuminen. :)

Sissi jatkoi kauniina olemista viikkoa myöhemmin Luumäellä, tällä kertaa Irina Poletaevan kehässä. Ja yllättäen oli ite (taas) toisessa kehässä töissä, joten Siiseli meni lainahändlerin mukana kehään. Ja tulosta tuli jälleen; kolmen koiran joukosta veteraaniluokan voitto SA:lla ja sitä myöten ROP & VET-ROP.

Tunnelmakuva, vaikka olisi ollut sähkötkin :)
Luumäeltä kotiutuessa tämän tienoon yllätti myös toistaiseksi viimevuosien pahin myrsky. Paukutti oikein kunnolla, vettä tuli taivaan täydeltä ja taivas leiskui salamoista. Mutta ihme kyllä, siinä rytäkässä hajosi vain taloyhtiön telkkariantennin virtalähde. Eikä meiltä menny edes sähköt...

Elokuun toiseksi viimeinen viikonloppu meni jälleen kehistellessä Kouvolassa ja Heinolassa. Molempiin piti myös tuo Sissi ilmoittaa kun esittäjäkin olisi ollut, mutta pääsi unohtumaan kun vaivaa tuo emmentaali - vai mikä se nyt olikaan...

Kuun viimeisenä lauantaina Sissi pyörähti jälleen Hennan kanssa kehässä, tällä kertaa Mäntyharjulla jossa tuomaroi Pekka Teini. Tuohon paikkaan ja päivään yhdistyi monta muistoa: 3 vuotta aiemmin samalla paikalla Satsa valioitui, oli ROP ja lopulta RYP-2.
Sissi taasen oli tismalleen samana päivänä viisi vuotta sitten saman tuomarin kehässä Pieksämäellä, saaden ensimmäisen sertinsä.

Huonoa tulosta ei tälläkään kertaa tullut: veteraaniluokan voitto kera SA:n, PN-kehässä nuorten luokan nartun edelle ja lopuksi VSP & VET-ROP. Eli ei ole tällä tuomarilla linja muuttunut viidessä vuodessa. ;)
Ylypiä Tätikoira isolla T:llä :D
Laikalapsosten kanssa (erityisesti Muhtun) olis pitänyt ennättää enemmän mehtään, mut olipa taas sen verran hektinen loppukuu että haaveksi jäi sekin... No, korjataan tilannetta hieman syyskuussa. ;)

perjantai 19. toukokuuta 2017

Neska = BALT JMVA!!

Kuten otsikkokin sen jo kertoo: Neposesta tuli Baltian juniorimuotovalio!

Puuttuva junnuserti tuli siis Latviasta, Reto clubin näyttelyistä Ramavasta lauantaina 13.5. Samalla tuli myös epävirallinen "Reto Junior Winner -17" -titteli.

Tällä(kin) reissulla meillä oli Minnan kans taas melko sekalainen seurakunta matkassa: venakko Neska, istrialainen Bella, itälaika Kerttu, setterbergi Peppi ja vanhempaa kaartia edustava suokki Jätti. Varsinainen tyttöjen reissu siis! Tukikohtana Riikan laitamilla sijaitseva Hotel Vilmaja. Todella edullinen paikka majoittua, kivat ulkoilupaikat koirien kans liikkumiseen, oma parkkialue ja yleisilmeeltään ihan perussiisti pieni hotelli. Tykkäsin!

Tulokset, lauantai:
Neska JUN-SERT, JUN-ROP & ROP, Reto JW-17 -> LV & BALT JMVA
Bella JUN-SERT, JUN-ROP & ROP, Reto JW-17 -> LV & BALT JMVA
Kerttu JUN-SERT, JUN-ROP & ROP, Reto JW-17 -> LV & BALT JMVA
Jätti VAL SERT & ROP, Reto W-17, RYP4 -> LV & BALT MVA
Peppi JUN ERI2 (ei SA:ta koska vielä niin kesken kehityksen)

Sunnuntain tulokset oli itse asiassa melko lailla toisinto lauantailta, sillä erotuksella että Bella oli vuorostaan RYP4 :)

Uunituore BALT JMVA <3
Vaan olipahan se tämäkin taas sarjassamme "hauskoja reissuja": Minna nimittäin hankki kutsun Kyprokselle. No, kait sitä täytyy kutsua noudattaa... ;)

Vaan mitäs sitten? Seuraava reissu näillä näkymin VASTA aikaisintaan elokuun alussa :D Eli kauheita vieroitusoireita odotellessa siis...

Porojen "Wall of Fame"

tiistai 2. toukokuuta 2017

Hurja huhtikuu, osa 2

Pääsiäinen talkoiltiin Imatra KV:ssa, ja samalla myös pätevöidyin kehäsihteeriksi. :)

Huhtikuussa vahvistui myös muutama valionarvo:
Satsalle C.I.B
Sissille LT & BALT MVA
Neposelle EE & LT JMVA

Kokonaisuutena siis tässä vaiheessa: 3 koiraa, 5 reissua, 5 kk aikaa = 9 valionarvoa.
Ei huono!



Rakvere 29.-30.4.
Erinäisten sattumien summa oli siis se, että ennen vappua Rakvereen suuntautuvalle näyttelyreissulle lähtikin mukaan Mansi! Järin suuret odotukset ei tuon reissun suhteen tällä kertaa ollut, kun onhan tuo vähän erikoinen kaikkine pilkkuineen... Matkaseurana - kukapa muukaan kuin Minna <3. Kaksi naista ja neljä koiraa; istrialaiset Veikko ja Bella, Mansi the Laikalapsonen ja Peppi Lotta Sikuriina Tammikiven tytär Setterbergi.

Tällä kertaa oli sen suhteen poikkeuksellinen reissu, että autolla ei eksytty oikeastaan kertaakaan. Sen sijaan majapaikkaan mennessä eksyttiin väärään rappuun, ja ihan jokunen tovi yritettiin saada väärä ovi aukeamaan avaimella. Eipä hälytyskellot soineet edes siinä vaiheessa, kun alaoveen annettu koodikaan ei toiminut... juu ei, nämä kekseliäät naiset meni viereisestä ovesta sisään kun se oli auki... oltiin jo lähdössä avainta vaihtamaan, kun hoksattiin että se meijän huoneisto onkin tuossa seuraavassa rapussa........... :P :D
Sieltä se löytyi sitten ovi jonne meidän avain sopi. Tämäkin huoneisto oli todella kiva; makuuhuone, olohuone, keittiö, wc ja kylppäri. Onnistunut valinta siis jälleen kerran!


Lauantain tulokset:

Veikko JUN-SERT, JUN-VSP & VSP -> EE & BALT JMVA
Bella JUN-SERT, JUN-ROP & ROP -> EE JMVA
Peppi JUN ERI
Mansi AVO SERT & ROP!

Että Mansinaattori se sitten otti ja räväytti oikein kunnolla! Meni valio-uroksen ohi kaikkine pilkkuineen niin että heilahti... :D ja voi sitä kuhinaa mikä kävi kehän reunalla kun tulokset oli selvillä.

Peppi Lotta Sikuriina ei saanut SA:ta, koska oli tuomarin makuun liian kesken kehityksen. Mutta koiran esittäminen sai kuitenkin kehuja tuomarilta ;)

FCI5 ryhmäkehään - mars mars!

Siellähän me sit pönötettiin :)

Sunnuntain tulokset:
Veikko JUN-VSP & VSP
Bella JUN-ROP & ROP
Peppi JUN-SERT, JUN-VSP & VSP -> EE JMVA
Mansi AVO SERT & VSP

Että sellanen reissu tällä kertaa! Tässähän joutuu nyt vallan ihan pohtimaan, että täytyykö tuo Mansinaattori kiikuttaa vaikka Druskininkaihin elokuun alussa. JOS se nimittäin saisi sieltä kolme sertiä, niin siitähän tulisi sitten kerta heitolla kahden maan valio eli EE & LT MVA. Sitten vielä reissu Latviaan ja sieltä sertiä, niin Baltiarallaa valio olisi valmis. Ja Suomessa tuon voisi sitten esittää valioluokassa ja... ;)



Kauheen ressaavia nää misseilyreissut... 

Kotimatka alkaa! Tallinnan sataman tuulia haistelemassa.
Että ei muuta kuin uutta reissua putkeen vain! Toukokuullehan on vielä yksi reissu tiedossa, ja sitä seuraava onkin sitten vasta syksyllä. Toukokuussa misseillään myös kotimaan kentillä pariin otteeseen, ja kesällä olisi tarkoitus olla enemmän kehäsihteerin hommissa kuin näytteilleasettajana. Mutta mutta... asioilla ja suunnitelmilla on tapana muuttua hyvinkin nopeasti...

Hurja huhtikuu, osa 1

Koska maaliskuu pysyteltiin visusti kotimaan kamaralla, niin huhtikuussa voitiinkin sitte korjata tilanne ja tehdä kaksi Baltian reissua korvaukseksi. :D

Maaliskuu oli muutoin aika hiljainen kuukausi, mitään maata mullistavaa ei päässyt tapahtumaan. Muhtu sopeutui laumaan ongelmitta. Satsan kans jäi treenaamiset hävettävän heikolle hapelle. Neponen ja Mansi vietti maalaiselämää kotipaikalla. Sissi kävi Valkealan ryhmiksessä misseilemässä VET-ROP'in verran. Kuun lopussa talkoiltiin molemoina päivinä Lahti KV:ssa. Neponen valittiin KSSK:n vuoden pennuksi.


Vuoden pentu 2016 / KSSK




Ensimmäinen reissu, 8.-9.4. Kaunas, Liettua.
Erilainen autokaista.

Omista mukana Sissi ja venakot. Minnalla matkassa Pirkko the Bulldoggi. Lainakoirana Sirpa the Setterbergi. Poikkeuksellisesti mentiin lahden yli Viikkarilla. Majapaikkana Kaunas Apartments, aivan Kaunasin keskustan tuntumassa mutta todella rauhallisella paikalla kuitenkin. Kiva ja tilava huoneisto: keittiö, olohuone, makuuhuone ja kylppäri - kaikki tarpeellinen siis saatavilla. Hyvä valinta meille.

Tavoillemme uskollisina, teimme sen taas: jokaiseen reissuun kun kuulu vähintään yksi reitiltä harhaantuminen. Tällä kertaa kyllä syy ei ollut kokonaan meissä, vaan näyttelyinfossa oli hieman harhaanjohtava osoite. Löysimme siis lauantaina aamulla itsemme jostain asutusalueen keskeltä, pienen ankkalammen rannalta. Eipä silti, oli siellä muutama muukin koira-auto pyörimässä, joten emme suinkaan olleet ainoat eksyneet. :D
Muutaman mutkan kautta löysimme oikeaan paikkaan. No, tulipahan tutustuttua Kaunasin jokimaisemaan siinä samalla. Ja todettiin kyllä että on varmasti kesäaikaan melkoisen kaunis kaupunki!

Tulokset, lauantai:
Omien palkinnot

Sissi VAL SERT & ROP -> LT & BALT MVA! VIHDOIN!! <3
Neska JUN-SERT, JUN-VSP & VSP -> LT & EE JMVA
Muhtu JUN-SERT, JUN-ROP & ROP
Sirpa JUN-SERT, JUN-ROP & ROP -> LT & BALT JMVA
Pirkko AVO EH (tai ERI)

Näyttelypäivän jälkeen ei taaskaan tapahtunut muuta kuin suorinta reittiä takaisin majapaikkaan ja koirien huolto. Sen jälkeen kauppaan evästä hakemaan  (=valiokakkua ja skumppaa ennen kaikkea!) ja itsensä huolto. Eipä näillä reissuilla oikein muuta jaksa enää pitkien näyttelypäivien jälkeen tehdäkään. Ihmetyttää edelleen, että miten jotkut jaksavat lähteä vielä baarikierrokselle? Ite ainakin on aina niin kuitti ettei moisesta koskaan puhettakaan... mielummin istun iltaa majapaikassa, niin eipähän tarvitse koirienkaan jäädä keskenään vieraaseen paikkaan. Tosin, nuo kyllä vetivät heti syötyään taas nukkumaan, joten ei niistä pahemmin seuraa ollut...

Sunnuntaina jatkettiin misseilyä, ei ihan niin loistavilla tuloksilla mitä lauantaina:
Sissi VET-SERT, VET-ROP & ROP
Neska JUN EH (koska liian ujo ja kookas)
Muhtu JUN EH (koska liian ujo ja pieni)
Sirpa JUN ERI2
Pirkko AVO EH (tai ERI...)

Pirkko jäi ilman palkintoja, mutta hänet valittiin kuitenkin yksimielisesti reissun parhaaksi kuorsaajaksi. :D
Sissin osalta ulkomaan misseilyt oli nyt sitten tässä.
Lady Von Siiseli 11v, eli virallisesti FI & EE & LV & LT & BALT MVA, EE & LV & LT & BALT VMVA Koivulehdon Cecilia Kakkonen kiittää ja kuittaa!



torstai 2. maaliskuuta 2017

Tammi-helmikuun reissuja

Tammi-Helmikuussa tehtiin taas parit reissut tuonne eteläiseen naapuriin.

21.-22.1.2017
Kohteena Latvian Daugavpils ja seurueessa miun ja Neposen lisäksi Minna & Veikko ja Iita, sekä Henna ja Tomi & Miigo, Elmo ja Miina. Täytekoirana matkassa myös Kerttu the Chewbacca.

Matkaan lähdettiin siis kahdella autolla. Tallinnasta suunnattiin ensin Latvian kaakkoiskulmaan, Daugavpils'iin. Majoituimme Aleksandriassa, pienen matkan päässä näyttelypaikalta.

Lauantaina näytelmöitiin ihan kelvollisin tuloksin:
Neska JUN ERI (ei SA:ta koska liian ujo)
Kerttu JUN ERI (ei SA:ta koska liian kapea)
Veikko JUN-SERT & ROP -> LV JMVA
Iita VAL SERT & ROP, RYP5 -> LV MVA
Miigo NUO SERT & ROP
Miina AVO SERT & VSP
Elmo AVO SERT & ROP -> LV MVA

Matkaa jatkettiin sunnuntaina aamuyöllä kohti Eestin Narvaa; yhtä turvavyötä kevyemmällä autolla - kiitos siitä Kyösti Veli Kotivalolle eli Veikko Volotiselle. :D
Matka oli piiiiiiiiitkä, töyssyinen ja mutkainen. Ja luonto pyrki aivan liian lähelle... en nimittäin muista että olisi koskaan aiemmin ollut hirveen törmääminen niin lähellä mitä tällä kertaa oli! Onni onnettomuudessa, että se rekka tuli vastaan juuri siinä kohtaa ja sai hirven kääntymään, koska muutenhan se olisi varmaan hypännyt meidän eteen........

Narvaan saavuttiin puolilta päivin, ja siitäpä sitte jatkettiin misseilyä toisessa maassa eilistä päivää paremmilla tuloksilla:

Neska JUN-SERT, JUN-ROP & ROP
Kerttu JUN-SERT, JUN-ROP & ROP, BIS4-JUN -> EE JMVA
Veikko JUN ERI (koska hampaat...)
Iita VAL SERT & ROP, RYP3 -> EE & BALT MVA
Miigo NUO SERT & ROP
Miina AVO SERT & VSP
Elmo AVO SERT & ROP -> EE MVA
Cocktail-kisassa Miigo ja Elmo 2.sija, Veikko ja Iita 3.sija.

Eestin saalis :)

Näyttelyn jälkeen jäimme yöpymään matkalle Rakvereen, josta sitten seuraavana aamuna aikaisin jatkettiin Tallinnaan ja takaisin kotiin.

Hieno reissu! Kiitos Minna, Henna ja Tomi!


18.-19.2.2017
Tällä kertaa suuntana oli pykälää eteläisempi määränpää mitä kuukautta aiemmin: Liettuan Panevezys. Matkassa Neska, Sissi, Bella sekä lainakoira Peppi. Majapaikkana toimi Hotel Verslo Klase, hinta-laatu -suhteeltaan jälleen kerran ihan kelpo valinta.

Lauantain tulokset:
Neska JUN H (ei mitään käsitystä miksi :D )
Sissi VAL ERI2
Bella JUN-SERT, JUN-ROP & ROP
Peppi JUN-SERT, JUN-ROP & VSP

Sissillä jäi siis LT MVA taaaaaaaas kerran niin harmittavan lähelle...

Sunnuntaina meillä olikin sitte todella hyvä päivä:
Neska JUN-SERT, JUN-ROP & ROP
Sissi VET-SERT, VET-ROP & ROP, RYP5 -> LT & BALT VMVA
Bella JUN-SERT, JUN-ROP & ROP, RYP4 -> LT JMVA
Peppi JUN-SERT, JUN-ROP & VSP -> LT JMVA

Jo perinteeksi muodostuneet valiobileet :P
Sissi, Bella ja Peppi.

Sissistä tuli samalla myös Suomen ensimmäinen porokoira,
joka on saanut BALT VMVA -tittelin!



Niin, ja tuossa näytelmäreissujen välillähän kumoutui (taas kerran...) "se kuuluisa viimeinen lause"... helmikuun puolessa välissä nimittäin lauman jatkoksi eksyi yksi laikalapsonen lisää, kun Neposen velipoika Muhtar vaihtoi kotia ja muutti meille asumaan (Muhtulle tehty oma sivu muiden jatkoksi). Muhtu on miulla yhteisomistuksessa hyvän ystäväni Titi Bromanin kanssa. Että silleen sitte tällä kertaa - no comments... :D

Muhtar 1v 3kk

Ja mainittakoon vielä sen verran, että Elimäen koirakerhokin muisti meitä
vuosikokouksessaan:

Satsa vuoden 2016 rally-toko koira
Satsa LV & LT & BALT MVA
Sissi LV MVA
Mie ite "Kannustus 2016"

Että sellasia "vaan koirajuttuja" meillä oli sitte viime vuonna... täytyy kyllä todeta, että hieman olen nyt ehkä ylpeä omistani!

Koirat; se on minun harrastukseni - ja minulle erittäin tärkeä sellainen. Ihan samalla tapaa kuin esim. kesäteatteri, jumpat tai käsityöt on jollekin muulle.

Joten... jos minä en väheksy sinun harrastuksiasi, niin ei sinullakaan ole tarvetta väheksyä minun harrastuksiani... eihän?

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet... ja p*skat! :D

Okei, sen verran uutta että päivitin blogiin uuden taustakuvan. :D

Joka joulu - aina se sama juttu kun menee
äipän ruokapatojen ääreen! :D

Ja joka vuosi pitää myös
luvata jotain... NOT! :D

No niin. Tulossa vuosi 2017, tai siis johan sitä on jo päivän verran eletty.

Yleisesti valtakunnallisten perinteiden ja normien mukaan viimeistään tässä vaiheessa pitäisi olla jo tilinteko tehtynä menneestä vuodesta, sekä suuret suunnitelmat tehtynä ja tavoitteet asetettuna uudelle vuodelle.

No, ei ehkä ole... tilintekoa en jaksa ainakaan alkaa tekemään; lukekaa täältä blogista mitä on saatu aikaan. :D Suunnitelmia on kyllä jo jonkin verran tehtynä, tavoitteita ei niinkään asetettuna. Mutta jos tässä nyt jotain koittaisi rustailla muistiin, niin ne voisi olla jotakuinkin tälläset:
(ja tottakai, koirapainotteista, kuinkas muutenkaan)

Sissi:
- LT MVA & BALT MVA & LT VMVA & BALT VMVA, sitten saa tittelit riittää.
- Hömpöttelyä raunioilla ja jäljellä, mielenterveyden ylläpitämiseksi.
- Jokunen kotimaan näyttely, pääpaino niissä joihin yli 10v. pääsee ilmaiseksi.

Satsa:
- Muutama valiotitteli lisää, yritetään ehkä jopa POHJ MVA.
- Pari kotimaan lähinäyttelyä, jos siltä tuntuu.
- RTK3, ei kiirettä; vuoden loppuun mennessä.
- Kokeillaan kisata tokossa, tavoitteena TK1.
- Peko- ja pk-kokeista jotain tuloksia
- Silmä- ja polvitarkki
- Mahdollisesti sterkkaus, jotta välttyy kohtutulehdukselta (viime lokakuussahan oli se mahdollisesti alkava tulehdus, joten riski uusimiseen on olemassa).

Mansi:
- Jälkikokeet syksyllä (mejä, mielummin kyllä vahi), haukkukokeisiin ei ehkä vielä ole asiaa. Kova yritys päästä tulevana syksynä treenaamaan kunnolla, koska tuo viime syksy meni ihan penkin alle mm. juoksuista ja sairasteluista johtuen.

Neska:
- No mitäpä Neposelle? Jos jokusen näyttelyn sen kanssa kävisi, ja keskittyisi siihen että julkisilla paikoilla ei perseillä vaan voidaan ihan "ta det lungt"... siinäpä sitä työsarkaa onkin! :D

Aika kuitenkin näyttää mitä tuleman pitää! Se on kuitenkin melkosen varmaa, että *koiramäärä on tässä huushollissa toistaiseksi täynnä! :D



*Ne kuuluisat viimeiset sanat.......



tiistai 20. joulukuuta 2016

Satsasta LT & BALT MVA & C.I.B!

Viikko ennen joulua vietettiin viikonloppu Liettuan maalla, pääkaupungissa Vilnassa teemalla:
"Tytöt ja Kyösti läks isolle kirkolle!"



Matkaan lähdettiin siis jo torstaina 15.12., jotta tällä kertaa jäisi aikaa kierrellä myös hieman kaupungilla eli nähdä muutakin kuin pelkästään majapaikka ja näyttelyhalli.

Autoon pakattiin neljä koiraa ja kaksi naista; pystykorvaosastoa edusti Sissi, Satsa ja Neponen, luppakorvia Veikko (joka myös Kyöstinä tunnetaan...). Kuljettajan roolia hoiti allekirjoittanut ja taitavana kartturina toimi Minna B - tavoitteena niinkin hurja saavutus, että kotiintuomisina 9 eri titteliä näillä neljällä koiralla. :D

Perjantai vietettiin siis Vilnassa, uusia tuulia haistellen ja tutkaillen. Täytyy todeta, että kuraisesta ja vetisestä kelistä huolimatta varsin kaunis kaupunki!

Olikohan joku "Castle hill"...
Gediminasin torni


Vilnan kaupunkia

Taustalla "Hill of Three Crosses"

Užupis, kaupunginosa jossa meidän majapaikka sijaitsi.

Kukkulan laelta, Gediminasin tornin juurelta oli aika hulppeat näkymät; alla avautui koko Vilnan kaupunki. Torniin ei lähdetty kiipeämään (pääsylippu 4€); sieltä olisi varmasti ollut vielä mahtavammat näkymät!

Joulumarkkinat Vilnan katedraalin juurella.

Hieman erilainen joulukuusi.
Mutta kaunis!

Kaupunginteatteri

Presidentin linna

Presidentin linna
Vuodenaikaan ja ajankohtaan sopivasti kaupunkia oli somistettu jouluvaloilla ja jouluisilla koristeilla. Kaunista! Silmiin pisti myös se, että kaikin puolin kadut ja ympäristöt oli siistejä - johtuen ehkä siitä että joka aamu aikaiseen oli työmiehet siistimässä paikkoja.

Ilmeisesti onnistuttiin saapumaan Vilnaan keskellä jonkinsortin juhla-aikaa, koska torstaina ja perjantaina paukkui ilotulitteet pitkin iltaa joka puolella kaupunkia. Onneksi oli paukkuvarmat koirat matkassa - ei minkäänlaista reagointia vaikka välillä pamahteli melko lähelläkin.

Majapaikkana meillä oli siis huoneisto/studio Butas Užupyje -nimisestä paikasta, vanhan kaupungin puolelta. Ja tälläkin kertaa hinta-laatusuhteeltaan sangen onnistunut valinta. Emäntänä oli Sigita, joka piti huolen että tytöt kesti leivässä. :D Pienen kävelymatkan päässä oli myös ihan älyttömästi kaikkea kivaa ja nähtävää, sekä ennen kaikkea mukavat ulkoilumaastot koirien kanssa liikkuessa!


Lauantaina herättiin siis ensimmäiseen näytelmäpäivään. Menomatkalla sattui pieni erehtyminen reitin valinnassa heti melkein alkumetreillä, mutta pienten mutkien (ja kummallisten liikenneympyröiden kautta...) löydettiin itsemme näyttelypaikalle. Ja ihan ajoissa vielä, kaikista mutkista huolimatta. ;)

Sissille lauantaina valioluokan toinen sija ja vara-cacib, vaikka tuomari kysyi heti alkuun "Is this normal?". Epäselväksi sitten jäi mitä tuolla tarkoitti... Koska tarvittava serti jäi saamatta, niin se tiesi sitä että Sissiltä jäi myös valiotittelit saamatta tältä reissulta. Neponenkin näytelmöi junnuluokassa EH:n verran - koska ylälinja ei ollut täydellinen(!!), niin ei ERI:ä. Mitään muuta moitetta ei tullut - tosin hampaita katsoessa mutisi jotain "veterinäär", eli eläinlääkäriinkö olisi siitä pitänyt lähteä? Eli uutta Liettuan reissua tiedossa siis. ;) Veikolle sen sijaan toiselta tuomarilta JUN ERI, jun-SERT & jun-ROP, mutta tämän tuomarin mielestä Veikko oli liian pieni (niin, Veikko joka on jo nyt koon ylärajalla...) eikä sen takia antanut aikuisten ROP'ia. Että varsin outoja setiä sattui meille tuomareiksi. :D


Mökkihöperöt, jotka kiinnitti aika lailla jokaisen ohikulkijan huomion. :D


Takaisin majapaikkaan palattiin suorinta reittiä, vain sellaiset pienet kolmisenkymmentä kilometriä vähän koukaten. Oli nimittäin liikenneonnettomuus reitillä, eikä haluttu mennä keskustaan. Joten kierrettiin sitten eteläistä reittiä pitkin. No, mikäs siinä oli ajellessa kun kartturi oli koko ajan kartalla missä mennään. :) Pikainen koirien huolto ja etsimään ruokapaikkaa kaupungilta.

Boom! Burgers, Vilna.
NAM!


Sunnuntaina jatkettiin uudella sykkeellä ja uudella tuomarilla. Veikolle jun-SERT, jun-ROP & ROP, ja näiden myötä LT JMVA -titteli.

Neponen perseili jälleen EH:n verran, tällä kertaa kehäkäytös oli syynä ettei voinut saada ERI:ä. Tuomari vielä harmitteli, että kaunis koira ja se varmasti tulee vielä voittamaan myöhemmin. Mutta tänään, tässä kunnossa, vain EH. Sissi esiintyi veteraaneissa, saaden ERI1, vet-SERT & vet-ROP.

Satsa sen sijaan korjasi koko potin: VAL ERI1, sert, cacib & ROP, sekä tämän seurauksena myös tittelit LT MVA, BALT MVA & C.I.B!!

Liettuan ja Baltian tittelit vahvistettiin saman tien näyttelypaikalla, C.I.B odottaa FCI:n käsittelyä ja vahvistunee ensi kesän aikana.

Summa summarum: 4/9 titteleistä saavutettu tällä reissulla. :)

C.I.B.* FI & EE & LV & LT & BALT MVA
Pohjanpaimen Cha-Cha

Sunnuntaina vielä hieman juhlittiin uusia valioita, Satsaa ja Veikkoa.

Kakkua, kuohuvaa ja tietenkin ruusukkeita!


Satsa osallistui bileisiin aktiivisesti...
...kun taas Veikko taipui unten maille...


...ja Queen of the House päivysti pöydän alla. :D

Ja illan bileet oli sen verran rankat, että yöllä
ei kukaan hiiskahtanutkaan nukkumapaikaltaan.

Liettuan näytelmämaailmasta täytyy todeta sen verran, että sangen mielenkiintoinen kokemus oli kyllä! Kun on täällä Suomessa tottunut jouhevasti pyöriviin kehiin ja siihen että kehästä lähdettäessä on tiedossa mitä koira on saanut, niin... tuolla oli ihan vain hieman erilainen tapa toimia. ;)

Mutta eihän siinä mitään, uutta reissua on jo suunniteltu ja majoituksia varattu. Eli maaliskuussa mennään jälleen - kunhan on ensin tammikuun turneesta selvitty... onneksi näitä koiria riittää. :D

Kiitos taas Minna! Aivan huippua reissata, kun on tuollainen sielunsisko matkassa mukana! <3